Affichage des articles dont le libellé est kuivapaasto. Afficher tous les articles
Affichage des articles dont le libellé est kuivapaasto. Afficher tous les articles

mardi 10 mai 2016

Kuivapaaston loppu: voikukanlehtimehun kautta kesäkurpitsa-avokadopastaan

Helsingissä taas! Ja hyvään aikaan, koska pohjoisessa alkoi olla aika pilvistä ja sateista kun taas täällä on kesä! Ennen lähtöä ehdin vielä hyppiä trampoliinilla. Se on hyvää liikuntaa varsinkin paaston aikana koska hyppiminen saa imunesteen kiertämään ja sitä voi tehdä niin kevyesti kuin tarvitsee.

Viidennen kuivapaastopäivän jälkeen näin unta vesipulloista ja aamulla heräsin kyllä aikaisin ja virkeänä mutta suuta kuivasi kauheasti ja olin aika heikossa hapessa. Kun sitten tein siinä vielä äidille porkkanamehua niin päätin lopulta juoda vähän itsekin. Lisäksi en halunnut olla liian heikko seuraavana päivänä koska mulla oli töitä ja halusin myös mennä erääseen tanssitapahtumaan. Olenkin siitä lähtien ollut mehupaastolla. Nyt löytyy voikukkia joka puolelta ja keräsin jo niitä mehuun! Laitoin siihen voikukanlehtien lisäksi selleriä, omenan, inkivääriä ja persiljaa. Oli kyllä hyvää. Jännä juttu muuten, Thierry sanoi yhdessä videossa että Sergei Filonovin mukaan kuivapaastossa on kaksi isompaa puhdistumiskriisiä: ensimmäinen 5. ja 6. päivän välillä ja toinen 8. ja 9. päivän välillä. Ja tosiaan just silloin viidennen päivän iltana sain unta vasta kahden jälkeen yöllä ja mulla tuntui myös jonkun aikaa vatsassa jännää kipua (mutta ei liian voimakasta), ja näin unta niistä vesipulloista.

Parin päivän päästä tai ehkä jo huomenna aion syödä ensimmäisen aterian, kesäkurpitsapastaa jossa on paljon avokadoa, nam. Vein jo spiraalileikkurin Ranskaan mutta kun kesäkurpitsat raastaa monitoimikoneella niin se on oikeastaan ihan yhtä hyvä ainakin maun puolesta. Aion tosiaan kokeilla puolipaastoa eli vain yhden aterian syömistä päivässä, alan olla aika vakuuttunut konseptin mahtavuudesta, puuttuu enää oma kokemus! Jos toimii hyvin niin otan tavaksi, sen lisäksi että pidän edelleen yhden kuiva- tai mehupaastopäivän viikossa.

Seuraava pidempi paasto onkin varmaan sitten ensi syksynä tai talvena, kun hedelmät alkaa taas käydä vähiin. Siitä päätellen että tämänkertainen kuivapaasto sujui jo paljon helpommin kuin se ensimmäinen voisi ajatella että ehkä seuraava olisi vielä helpompi. Jos näin on niin paastoan sitten vielä kauemmin. 

Nyt kaikki voikukanlehtiä ja nokkosia keräämään, ne on tässä vaiheessa (pieninä) parhaimmillaan!

jeudi 5 mai 2016

Kuivapaastosta ja banaaniensäilytysvinkki

Terveisiä Torniosta. Täällä pohjoisessa ollaan taas pitkästä aikaa ja - taas - paastolla! Olen mennyt nimittäin viime aikoina vähän alamäkeä ravinnon suhteen ja erityisesti silloin kun gradun kirjoittaminen oli kiireisimmillään, istuin aamusta iltaan koneella ja lähinnä napostelin suklaata ja chilipähkinöitä. Ja kun pääsin siihen pisteeseen että kaikki housut kiristää, iho on kaikkea muuta kuin siloinen, päänahkaa kutittaa ja mitä vielä, niin päätin että oli lopulta aika ottaa taas ohjat käsiin.

Joten nyt on sitten kolmas kuivapaastopäivä menossa. Toistaiseksi sujuu oikein hyvin ja on ihanaa kun nyt tuli niin aurinkoista että voi vain lekotella terassilla kirja kädessä ja nauttia lämmöstä! Ihan eri meininki siis kuin silloin joulukuussa kun viimeksi kuivapaastosin. Thierry tekee tällä hetkellä kaikenlaisia paastoonliittyviä videoita, mikä on tosi inspiroivaa ja hyödyllistä.

Opin esimerkiksi että paastoa ei kannata lopettaa syömällä hedelmiä vaan mieluiten juomalla ensin vihermehua ja syömällä sitten rasvaa (esim. avokadoja) ja kasviksia, jos mahdollista niin että syö vain yhden aterian päivässä. Siten syömisen uudelleen aloittamisen pitäisi olla paljon hallitumpaa eikä bulimista. Aion todellakin kokeilla, mulla on ollut just se ongelma että kun lopettaa paaston niin jotenki heti kompensoi sitä syömättömyyttä ylensyönnillä ja mahdollisesti epäterveellisellä ravinnolla. Opin myös että kuivapaasto on ihan parasta koska yksi kuivapaastopäivä vastaa kahta vesipaastopäivää, ja lisäksi kuivapaastotessa on paljon vähemmän pahoinvointia, oksentamista ym. eliminaatio-oireita kuin vesipaastossa. Mutta yritän saada jossain välissä tekstitettyä ne videot!

Sitä odotellessa, pieni vinkki banaanien säilytykseen. Jos haluaa hidastaa banaanien kypsymistä, kannattaa sitoa tertun kanta niin kuin joskus kaupan banaaneissa on sidottu.
 Ostin muistaakseni nämä banaanit suunnilleen samaan aikaan: huomaatte että terttu jota ei ole sidottu on kypsempi kuin sidotut.
 Ja vielä toinen vinkki: kun käyttää monitoimikonetta, EI kannata pudottaa vahingossa lusikkaa täydellä teholla pyörivään koneeseen, jos ei halua siihen ilmastointiaukkoa.

lundi 14 décembre 2015

Vettä ja rypälemehua

 Viikon kuivapaasto on kyllä kokemus jota en heti unohda, kokemus itsensä ylittämisestä. Jos voin olla viikon syömättä ja juomatta, mihin muuhun kykenen?

Haluan vielä tähdentää, että en suosittele tätä kenelle tahansa! Itse olen ollut kasvissyöjä ja vegaani lukiolaisesta asti, jonka jälkeen jätin gluteenin pois, ja lopulta siirryin enemmän tai vähemmän raakaruokaan pari vuotta sitten. Olen myös paastonnut aikaisemminkin. Eli valmistautuminen on tärkeää.
 
Join lopulta ensimmäisen kulauksen 00.05. Sitten join rauhalliseen tahtiin yhteensä 2-3 lasillista ennen nukkumaanmenoa. On ihanaa taas juoda vettä, on ihanaa kun suu ei ole enää hiekkapaperia jatkuvasti.

Olin ostanut valmiiksi viiden litran pakkauksen lähdevettä. 
Periaatteessa olen pullovettä vastaan mutta toisaalta... en usko että Suomessakaan hanavesi on lopulta kovin puhtoista ; veikkaisin että siitä löytyy kaiken sortin kemikaalijämiä (pitää ottaa vielä selvää).
Ranskassa juon (itse) tislattua vettä. Ja no, sanoisin että se, etten syö tällä hetkellä mitään kompensoi kyllä aika hyvin pulloveden aiheuttaman saasteen.
Tänä aamuna olin ensimmäistä kertaa hereillä jo puoli kuudelta, mutta jatkoin tietysti nukkumista ja heräsin sitten yhdeksän jälkeen. Iltapäivällä kun olin lukemassa kirjaa, iski väsymys ja otin parin tunnin päiväunet. Toistaiseksi ei kovin väsytä, tulin vasta tanssimasta.

Minusta tuntuu että siitä lähtien kun join vettä, minua on palellut vähän enemmän (täällä huoneessa on kyllä oikeasti aika viileää, kaverinkin sanojen mukaan).

Tällä viikolla juon vettä sekä laimennettua hedelmämehua (2 osaa vettä, 1 osa mehua).

Eilen kävin Ruohonjuuressa enkä voinut vastustaa pullotettuja mehuja, ne näytti niin houkuttelevilta. Itse tehty mehu on tietysti parasta, mutta toisaalta hedelmävalikoima oli aika pieni (ei esim. rypäleitä), ja toisaalta mehustaminen vaatii vaivannäköä. Ostin lopulta mahdollisimman kiinteitä omenoita ja lisäksi valmista rypälemehua, omena-mustikkamehua, ja ruusunmarjamehua (mitä luksusta!).
En tajua miksi kukaan ostaisi esimerkiksi kymmenen euron drinkin, kun samalla hinnalla saa pullollisen aivan ihanaa ja myös terveellistä mehua...

Olen tänään juonut noin litran vettä ja ehkä litran vettä ja rypälemehua sekaisin. Pelkäsin että laimentaminen pilaisi mehun, mutta se olikin oikein hyvää ja makeaa.

dimanche 13 décembre 2015

Kuivapaaston viimeinen päivä!!!

Tänään heräsin "jo" puoli kymmeneltä ja pitkästä aikaa huvitti joogata, joten joogasin. Minun voimat on palautunu jo aika hyvin, en enää käytä hissiä enkä varo rasittamasta itseäni muutenkaan. Kävin tänään kivassa joulukonsertissa ja jouluostoksilla.

Voisin viettää tuntikausia lavuaarin ääressä huuhdellen kasvoja (aloin tekemään sitä eilen, tuntuu hyvältä myös) ja suuta. Tosi koukuttavaa. Tuntuu myös että kylmä vesi tekee hyvää iholle. Olen muuten tyytyväinen siitä, että minun iho on paaston aikana mennyt vain parempaan suuntaan; vähän pelkäsin että kuona-aineet alkaisi tulla ulos sitäkin kautta ja naama olisi täynnä näppylöitä.
Mutta sen sijaan tuli eilen pieni yllätys kun mulla alkoi menkat - kaksi viikkoa etuajassa! Luulen että keho nimenomaan hyödyntää senkin uloskäynnin kuonan poistamiseksi, ja hyvä niin.

Tuntuu kuin pienenä päivää ennen jouluaattoa! Lasken tunteja ensimmäisen vesilasilliseen. Pitää malttaa aloittaa pikkuhiljaa. Mietin vaan vieläkin että juonko heti keskiyön jälkeen vai odotanko aamuun.

Taidan alkaa tekstittää seuraavaa videota ajan kuluttamiseksi.

Ensi viikon kuvioista juttua huomenna... Terra incognita jatkuu!

samedi 12 décembre 2015

Video: parantuminen skitsofreenisesta psykoosista

Tekstitykset tähän videoon valmiit! Uskomaton tarina skitsofreenisestä psykoosista parantumisesta ruokavaliomuutoksen avulla. Klikkaa video tarvittaessa Youtubeen ja tekstitykset alapalkista oikealta.

Paasto sujuu hyvin! Eilen en yrittänytkään mennä ennen aamuneljää nukkumaan vaan puuhailin omiani siihen saakka. Toissapäivästä lähtien olen pikkuhiljaa tajunnut että minua ei enää palele! Ja vielä hassumpi juttu: olen ihan koukussa raittiiseen ilmaan! Ennen inhosin sitä, kun joku avasi ikkunan tuulettamisen vuoksi kun ulkona oli kylmä. Eilen illalla avasin ikkunan koko yöksi, ja olen nyt vähän väliä pistänyt pään ikkunasta ulos hengittääkseni. Olisi kyllä pitänyt tajuta tuulettaa huone jo paljon aikaisemmin, ilma oli täällä varmaan aika sakeaa kun olen polttanut paljon kynttilöitäkin viime aikoina.
Ulkona on mukava käydä myös.
 Toinen minun addiktio on suun huuhtelu kylmällä vedellä, teen sitäkin jatkuvasti.

Minun energiataso on myös noussut vähitellen. Tänään mulle tuli tosi harvinaislaatuinen siivouspuuska ja siivosin keittiön lattiasta kattoon, plus eteisen ja oman huoneen. Sitten soitin viulua, mikä sekään ei ole ihan jokapäiväistä yleensä. Mulla on myös tosi virkeä ja positiivinen fiilis.

Muun muassa tällaista tuli puuhailtua silloin neljän maissa yöllä:

vendredi 11 décembre 2015

Älä tuu minua neuvomaan

Kaikki hyvin edelleen, janosta huolimatta. Kävin lopulta tänään pienen kävelyreissun ja raikkaan ilman hengittäminen tuntui taas tosi hyvältä. Välissä avaan vain ikkunan ja hengittelen. Oikeastaan olen yllättynyt etten ole tämän pahemmassa kunnossa; portaiden nouseminen on raskasta mutta hyvin jaksan kyllä kävellä ympäriinsä ja mulla on pirteä olo, pahoinvointi on ollut tosi lyhytkestoista eikä mulla ole ollut kertaakaan esim. pääkipua.
Nukahtamisvaikeus taas taitaa sittenkin johtua paastosta: eilen heräsin ennen kymmentä mutta sain unta vasta neljän jälkeen yöllä! On todella turhauttavaa pyöriä sängyssä jossain mielessä väsyneenä mutta ei kuitenkaan tarpeeksi että nukahtaisi. Musiikin kuuntelu onneksi auttaa.

Haluaisin vähän avautua yhdestä tosi ärsyttävästä asiasta. Nimittäin ihmisistä, jotka kyseenalaistaa minun valinnat ja huolehtii ja neuvoo. Esimerkki: kerroin eräälle henkilölle että olen tämän viikon kuivapaastolla, ja tämä alkoi heti kysellä että tajuanko mitä teen, suositusten mukaan pitäisi kuivapaastota korkeintaan 24 tuntia, hän ei haluaisi että joudun ambulanssilla sairaalaan ja että vahingoitan kehoani pysyvästi, blablabla. Samoin kaikilta vegaaneilta (etenkin nuorilta sellaisilta) on varmaan joskus kysytty huolestuneena että mistä saat proteiinia.
https://lizddpyoga.files.wordpress.com/2014/08/protein-cartoon71.gif
Mulle tämä on siinä mielessä egokysymys että ärsyttää kun ihmiset, jotka on minua huonommassa kunnossa ja jotka ei tiedä fysiologiasta ja esimerkiksi ihmisen luontaisesta ruokavaliosta käytännössä mitään, tulee neuvomaan minua, joka olen perehtynyt näihin asioihin aika perusteellisesti monen vuoden ajan. Samoin se, että nämä ihmiset ei pidä minua sen vertaa kypsänä että osaisin huolehtia itsestäni ja tehdä järkeviä valintoja.

Okei, tiedän että nämä neuvojat tarkoittaa hyvää ja arvostan sitä että välitetään toisen hyvinvoinnista. Siksi paras ratkaisu olisikin luultavasti olla puhumatta tällaisista "epäilyttävistä" asioista ihmisille, joilla ei ole niistä mitään tietoa. Suurin osa ihmisistä pitää viikon kuivapaastoa täysin sekopäisenä - heille itselleen tekee tiukkaa jo sekin että yksi ateria jää väliin, ja he ovat täysin virallisten ravintosuositusten dogman vallassa. Mutta mulla on (onneksi!) myös kavereita, joiden reaktio olisi esimerkiksi "ihan tosi, mahtavaa! Aion itsekin paastota huomenna" (esimerkki on tosi).
Tästä lähtien jaan oudot juttuni vain näiden jälkimmäisten kavereiden kanssa.
Ei niin että olisin mitenkään ulkonäkökeskeinen, mutta yksi paaston eduista on jatkuvasti litteä vatsa.

jeudi 10 décembre 2015

Kuivapaaston puolessa välissä; marjasorbettipiirakka

Puolessa välissä ollaan. Eilen mietin rasitanko itseäni liikaa, ja taisin saada siihen tänään vastauksen. Jouduin nimittäin lähtemään kotiin kesken luennon, kun pöydän ääressä istuminen tuntui ylivoimaiselta ponnistukselta ja mulla oli myös pahoinvointia. Ja lähdin just oikeaan aikaan, koska matkalla hissiä kohti (paaston aikana hisseistä on tullut minun hyviä ystäviä) piti juosta vessaan oksentamaan. Sen jälkeen pahoinvointia ei ole tänään ollutkaan.

Päätin sitten jäädä kokonaan pois huomiselta luennolta, joka on onneksi myös tämän vuoden viimeinen. Voisi siis sanoa että olen joululomalla! ...harmi vain että gradu ei kirjoita itseään eikä sille ole edes rajattomasti aikaa.

Onpa kyllä tosi ärsyttävää kun on hikka eikä voi juoda vettä sen lopettamiseksi.

Olin tänään superluova ja askartelin, tosin en voi vielä kertoa mitä! Liittyy jouluun...
 Tässä vielä pieni resepti herkkuun, jota tein just ennen mehupaastoa:

Marjasorbettipiirakka

-pehmeitä taateleita
-liotettuja manteleita/pekaanipähkinöitä/muita pähkinöitä
-karobjauhetta

-haluamiasi pakastemarjoja

Pohja: sekoita keskenään monitoimikoneessa sopiva määrä (heh) taateleita, pähkinöitä ja karobia. Painele piirakka-astiaan (periaatteessa mikä tahansa lautanen käy).

Päällinen: sekoita monitoimikoneessa pakastemarjoja ja taateleita tasaiseksi massaksi. Levitä pohjan päälle.

Nauti heti!
On tietysti mahdollista myös tehdä pelkkää sorbettia: tosi helppo ja nopea tehdä (kaksi ainesosaa!) ja aivan ihanaa. Huom. makeutta voi saädellä taatelien määrällä.

mercredi 9 décembre 2015

Vettäää....


https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/f/f1/Promotional_Poster_%22In_The_Beginning_There_Was_Light%22.jpg/220px-Promotional_Poster_%22In_The_Beginning_There_Was_Light%22.jpg

Alkaa olla aika jano. Eilen yöllä jo hetken tuntui siltä että keskeytän paaston. Mutta kyllä tätä vielä jaksaa. Suun huuhtelu raikkaalla vedellä auttaa, tosin kiusaus niellä vesi on kova.

Minun unirytmi on vähän vinksallaan, mikä ei siis johdu paastosta mutta lisää turhautuneisuutta. Eilen heräsin kymmenen maissa ja sain unta vasta kahden maissa yöllä, ja tänään heräsin vasta klo 11 jälkeen! Ei kovin lupaavaa tämän illan nukahtamisen kannalta. Huomenna tosin rytmi taas vähän korjaantuu kun on pakko herätä yhdeksän maissa luennolle.

Toivon että en liikaa rasita itseäni, olen kyllä suurimman osan ajasta kotona, luen ja teen kaikenlaista tietokoneella.

Eilen yöllä ja tänä iltana tunsin hetken ajan pientä pahoinvointia. Olo on myös vähän väsynyt. Yleensä ottaen kyllä olo on ihan hyvä, pahin on jano. Haaveilen lasillisesta vettä. On harmi ettei mulla ole vaakaa enkä siis voi tarkkailla painoa.

Katsoin eilen inspiroivan dokkarin, jonka englanninkielinen nimi on In the Beginning There Was Light, suosittelen.

mardi 8 décembre 2015

Aurinkoa ja entsyymejä

 Kuivapaastolla edelleen. Tässä vaiheessa kyllä vesi jo maistuisi mutta ilmankin vielä pärjää. Paaston aikana olisi hyvä olla auringossa; tänään ja eilen onkin ollut aika kirkasta. Eihän tuo Suomen talviaurinko paljoa lämmitä mutta harmaaseen taivaaseen ja sateeseen verrattuna...
 Unohdin kertoa aikaisemmin että tehostin mehupaastoa ottamalla ruuansulatusentsyymejä. Sitä nyt on vaikea arvioida että mikä niiden vaikutus tarkalleen oli mutta uskon kyllä että niistä oli/on hyötyä.
Piti kaivaa kaapista norjalainen villapaita, paaston aikana saa laittaa kunnolla vaatetta päälle.