Olen itse ihan samoilla linjoilla. Aikaisemmin määrittelin itseni fruitaristiksi ja raakavegaaniksi, ja sitten tunsin syyllisyyttä jos poikkesin puhtaasti raa'asta ravinnosta, erityisesti todistajien läsnäollessa. Tunsin paineita olla täydellinen raakavegaani joka syö aina täydellisen terveellistä ruokaa - ja nämä paineet oli tietysti ihan itse aiheutettuja. Lopulta tajusin ettei ole mitään järkeä kieltää sitä, että syön myös kypsennettyä ja ajoittain selkeästi epäterveellistä ruokaa; mulla on omat heikkouteni ja addiktioni (toistaiseksi), vaikka tiedän ja näen käytännössä että raakaruoka on paras keholle ja mielelle. Lopetin - tai ainakin yritän lopettaa - myös luokittelemasta itseäni. Ihminen haluaa aina kuulua johonkin, ja siitäkin syystä ruokavaliosta tulee helposti identiteettikysymys. Kuitenkin tärkeintä olisi kuunnella omaa kehoaan ja tarpeitaan, jotka vaihtelee ajan kuluessa, ei syödä jotain vain koska joku ideologia sanoo niin.
Toki eettiset valinnat on asia erikseen jos eettisyys nähdään omaa hyvinvointia tärkeämpänä. Esimerkiksi Thierry Casasnovasin mukaan ihminen hakee lihasta lähinnä hormoneita, joita ei väsymyksensä takia pysty enää itse tuottamaan. Thierry itse söi raakaa lihaa ollessaan heikoimmillaan (sen jälkeen kun se meni kotiin kuolemaan vaivoinaan tuberkuloosi, hepatiitti, sydänkohtauksia ja mitä vielä), ja jossain määrin suosittelee esimerkiksi eläinperäistä "lisämunuaisuutetta" kroonisesti väsyneille. Siksi monet vegaanit tuomitsee Thierryn suoralta kädeltä, mikä on minusta aika kapeakatseista.
Uskon, että 100 % raakaruokavalio on mahdollinen ja tavoiteltava asia siinä mielessä että se on ihmisen optimaalinen ruokavalio. Siihen ei kuitenkaan minusta kannata pyrkiä väkisin. Lifegeneratorilla meni muistaakseni kymmenen vuotta päästä siihen pisteeseen, että syö vain raakaa eikä tunne mitään tarvetta (!) kypsennetylle ruualle. Tunnen läheisesti yhden henkilön, jolle pelkässä raakaruuassa pidättäytyminen ei aiheuta mitään hankaluuksia: viime kesän vegaanileirillä Ranskassa kaikki enemmän tai vähemmän raakailijat "sortui" kypsennettyyn ruokaan ryhmän mukana (mie mukaanluettuna) - paitsi Fafa. Mulle sataprosenttisuus onnistuu kyllä helposti ympäristössä, jossa kaikki muutkin syö raakaa. Viime kesänä söin kotona Ranskassa pelkästään raakaruokaa; vain festarilla ja leirillä tuli poikettua tästä.
Mistä se johtuu että toisille se on helppoa ja toisille ei? Välissä on vaikea olla ajattelematta, että sitä vain on itse heikompi ja vähemmän päättäväinen. Mutta Thierry on sitä mieltä, että tämäntyyppinen arvottaminen on typerää ja jos ihminen ei pysty olemaan syömättä kypsennettyä ruokaa niin siihen on joku hyvä syy. Yritän siis olla tuomitsematta itseäni tai ketään muuta.
