Otin tämän kuvan sen jälkeen, kun olin ostanut eksrapaljon hedelmiä (ja vihanneksia) sitä varten, että mieheni oli tulossa puoleksitoista viikoksi Helsinkiin käymään. Edellisellä kerralla nimittäin kävi niin etten ollut ostanut tarpeeksi syötävää etukäteen, ottaen huomioon että suurin osa hedelmistä on kaupassa vielä raakoja (esim banaanit) ja vaatii muutaman päivän kypsyttelyn ennen syömistä. Tästä sain sitten kuulla myöhemminkin että kun eräiden luona saa nähdä nälkää!
Tällä kertaa meni kuitenkin nappiin ja banaaneja jäi jopa yli kun mies lähti takaisin Ranskaan.
Ihannetilanteessa hedelmiä ei tarvitsisi ostaa päiviä etukäteen vaan kaupasta/torilta/omalta pihalta saisi niitä syöntikypsänä (ja tarkoitan nyt oikeasti syöntikypsänä enkä niin kuin kaupan "syöntikypsät" mangot, jotka on oikeasti vielä ihan kovia ja raakoja!). Parasta on se kun saa alennuksella hedelmiä, jotka on juuri sopivan kypsiä mutta muiden mielestä ylikypsiä!
Yleensä kuitenkin fruitaristin kannattaa oppia ostamaan hedelmiä niin, että aina on jotain kypsää syötäväksi. Jos taas tarvitsee jotain heti kypsää, esim. omenat ja appelsiinit on käteviä. Olen joskus syönyt kokonaisen aterian pelkkiä appelsiineja ja hyvää oli. Kuitenkin niiden kanssa kannattaa olla vähän varovainen koska ne puhdistaa kehoa voimakkaasti niiden sisältämien heikkojen happojen takia. Siksi ihmisit saa helposti ihottumaa tms reaktioita sitrushedelmistä.
lundi 15 décembre 2014
dimanche 7 décembre 2014
Papaijasushi
Tämä Megan Elizabethin sushiresepti on ehkä paras raakasushiresepti jota olen kokeillut. Olin aluksi epäileväinen kukkakaaliriisin suhteen, mutta hyvinhän se pysyi kasassa. Käytin toisella kerralla riisin tekemiseen Not mashed potatoes -reseptiä, jolla saa ehkä lisää makua reseptiin.
Papaijan sijasta voi myös laittaa esimerkiksi mangoa suikaleina, se sopii mahtavasti sushiin!
Löysin Ekolosta noria, joka oli luultavasti raakaa (violettiin vivahtava väri muistaakseni), mutta maistuikin sitten merellisemmälle ja koostumus oli vähän sitkeämpi, mistä syystä käytän ehkä vastaisuudessakin mieluummin tavallisia paahdettuja arkkeja.
Papaijan sijasta voi myös laittaa esimerkiksi mangoa suikaleina, se sopii mahtavasti sushiin!
Löysin Ekolosta noria, joka oli luultavasti raakaa (violettiin vivahtava väri muistaakseni), mutta maistuikin sitten merellisemmälle ja koostumus oli vähän sitkeämpi, mistä syystä käytän ehkä vastaisuudessakin mieluummin tavallisia paahdettuja arkkeja.
samedi 6 décembre 2014
Joulukalenteri
Tämä ei paljon liity fruitarismiin, mutta ajattelin jakaa tekemäni joulukalenterin. Kiva vaihtoehto suklaakalenterille minusta! Eli tässä linkki kalenteriin: http://goo.gl/2FHyiM
Ne joitten kanssa olen jo jakanut sen on tykänneet kovasti :)
Ne joitten kanssa olen jo jakanut sen on tykänneet kovasti :)
dimanche 30 novembre 2014
Kookoscurry kurkkunuudeleilla
Tämä kookoscurry on tehty tällä Megan Elizabethin reseptillä
Olen tehnyt tätä jo usemman kerran, tosi herkkua!
Itse lisään vielä vähän tulista chiliä mukaan ;)
Olen tehnyt tätä jo usemman kerran, tosi herkkua!
Itse lisään vielä vähän tulista chiliä mukaan ;)
Video: Mehu hiivasienitulehdusta vastaan
Tämä video on jatkoa edelliselle, "Kontrollin alla"-videolle, ja antaa vinkkejä kontrollista vapautumiseen. Teen itse nykyään useimmiten tämäntyyppisiä vihermehuja ja voin sanoa samaa kuin Thierry, että mitä enemmän niitä juo, sitä enemmän niitä tekee mieli. Ja valkosipuli-kurkuma-inkivääri -kombo on vihermehussa ihan ykkönen!
Video: kontrollin alla! Systeeminen hiivasienitulehdus
Tässä videossa puhutaan siitä, miten suurinta osaa meistä kontrolloidaan - ette arvaakaan miten. Katso ohjeet tekstitysten näkemiseen oikealta blogin esittelystä.
Aurinkomehu
Pieni mehuresepti tähän väliin. Tämä mehu on todella yksinkertainen ja ihanan makuista! Kolme ainesosaa: porkkanoita, appelsiini ja pieni pala inkivääriä. Suosittelen laittamaan melko vähän appelsiinia suhteessa porkkanoihin, ettei vereen tule isoa sokerisysäystä kerralla.
Käytän Ranskasta tuomaani Omega 8004-mehustinta (jos nyt muistan numeron oikein) joka on aivan loistava mehustin, suosittelen. Nopea mehulinkokin on parempi kuin ei mitään, mutta hitaaseen mehupuristimeen investointi kannattaa, jos haluaa laadukasta ja paremman makuistakin mehua sekä vähemmän kompostoitavaa.
Inscription à :
Articles (Atom)