Tammikuusta lähtien olen ollut kokopäivätyössä eräässä katolisessa ranskalaisessa yläkoulussa ranskanopettajana. Alku oli erityisen raskas, nyt taas sujuisi kaikki mainiosti jos ei olisi työrauhaongelmia. Odotan jo kauhulla ja valmiiksi lattiaan vajoten lähestyvää lukukauden lopun opettajakokousta, jossa käydään läpi joka luokka ja oppilas yksi kerrallaan ja jossa tulen taas kuulemaan, kuinka ranskantunneilla on ollut liian meluista. Haaveilen viimeisestä koulupäivästä ja viimeisestä tunnista kunkin luokan kanssa: mietin mitä sanon hyvästeiksi ja mitä musiikkia laitan tunnin lopuksi.
Pesti päättyy siis heinäkuun alussa kun koululaisten kesäloma alkaa ja yritän tässä miettiä mikä olisi seuraava siirto. Mieluiten siirtyisin töihin aikuisten maailmaan. Tykkään yläkoululaisista, mutta en vanginvartijan roolista. Erityisesti Ranskan koulumaailma on mulle aivan liian väkivaltainen (psyykkisesti tietenkin). Demokraattinen koulu olisi hyvä vaihtoehto, mutta fasilitaattorin paikan löytäminen sellaisessa vaikuttaa aika epätodennäköiseltä.
Aion muuttaa heinäkuun puolivälin jälkeen Pariisiin. Olin siellä muutaman päivän ajan pääsiäislomailemassa, näin pitkästä aikaa Ranskan bestistäni, otin ensimmäistä kertaa käyttöön Pariisin kaupunkipyörän, mikä oli valtava menestys, ja mietin taas kerran, mitä jos asuisin täällä. Mikä on ironista, koska viimeisten vuosien aikana olen sanonut lukemattomia kertoja etten haluaisi asua Pariisissa; liian iso kaupunki, saasteet, liikaa ihmisiä.
Mutta olen kurkkua myöten täynnä maaseutua. Puutarhoiminen on hankalampaa mitä olin kuvitellut, tunnen muutaman ihmisen 20 km säteellä eikä nekään ihan vastaa minun kaveritoiveita, tanssimaan pitää mennä Lyoniin asti, mistä viimeiset junat takaisin lähtee kymmeneltä illalla, kaiket päivät tulee istuttua autossa, varsinkin kun mäkiset maastot tekee pyöräilystä himokuntoilua...
Harkitsen tulkiksi kouluttautumista, mutta koulu alkaisi vasta ensi vuoden syksynä koska pääsykokeet on jo ovella ja ilmoittautuminen liian myöhäistä, puhumattakaan siitä, etten ole valmistautunut.
Minun Ranskan kansallisuuden hakemus alkaa muuten olla kohta kasassa, enää pari paperia uupuu !
Ja jos joku miettii niin parisuhde tuli päätepisteeseensä. Toistaiseksi asun vielä työn takia samassa talossa, kämppiksenä. Me erotaan ihan ystävinä, ja lähinnä siitä syystä että meidän tarpeet ja odotukset parisuhdetta koskien ei aivan vastaa. Kun miettii että olin suhteen alussa 19-vuotias niin ei ole kovin yllättävää että kasvettiin vähän erilleen näiden lähes 7 vuoden aikana.
Eli tässä sitä ollaan, uusi luku elämästä edessä, seikkailu jatkuu...
