Rakkaassa kotimaassa: vihiksiä, kinuskimaapähkinäsuklaajäätelöä ja kohtaamisia

4. lokakuuta hyppäsin lentokoneeseen Pariisin Charles de Gaulle -kentällä ja löysin itseni aamuyöstä Herttoniemestä bestiksen luota. Jostain mysteerisestä syystä ostin heti seuraavana päivänä kauraleipää josta vegejuustolla päällystettynä tuli minun lähes (?) jokapäiväinen herkku siihen asti että palasin takas lihansyöjien ihmemaahan Ranskaan. Luin Suomessa neljä kirjaa: The Underground Girls of Kabul, Ben Malisen Elämää kahlitseva häpeä, Ranya ElRamlyn Auringon asema ja Lena Dunhamin Sellainen tyttö (oikeasti Not That Kind of a Girl!). Näistä minua miellytti erityisesti ensiksi mainittu, joka on mielenkiintoinen vaikkakin suhteellisen painavaa asiatekstiä, ja viimeksi mainittu, joka taas on tosi hauska.

Helsingissä nautin luonnon rauhasta, näin kavereita, serkkua ja pikkusiskoa, kävin kaupunkimuseossa, taidenäyttelyissä ja saunassa, sekä kolmissa eri tansseissa. Kävin elokuvissa katsomassa Saamelaisveri-elokuvan, joka oli hieno ja mielenkiintoinen. Mikä tärkeintä, uusin passin, joka ei olekaan mikä tahansa peruspassi vaan erityinen Suomi 100 – juhlavuosipassi. Tutustuin henkilökohtaisesti muun muassa vihiksiin, vegepitsaan ja uusiin vegejäätelöihin. Joka päivä satoi ja hiuksiin ilmestyi valtavia takkuja.

Puolentoista viikon jälkeen lensin siskon kanssa Ouluun isoveljen luo. Kaksivuotias veljentyttö oli niin hellyttävä että houkutus oli suuri kidnapata se Ranskaan mukaan. Parin kuukauden ikäisen, huutavan ja puklauttelevan veljentytön taas jätin enimmäkseen muiden hoidettavaksi.

Toteutin unelmani ajamalla ihan itse ranskalaisen ajokorttini legitimoimana Oulusta Tornioon ja seuraavana päivänä ah niin tuttua tietä vanhempien luota Tornion keskustaan ja kaverin asunnolle.  

 Lapsuudenkodissa oleskelu jäi harmillisen lyhyeksi, seuraava etappi oli Vaasassa isosiskon luona. Oli ihanaa jutella kunnolla pitkästä aikaa. Sitä vastoin vähemmän ihanaa oli nukkua pommiin ja näin ollen myöhästyä yöllisestä onnibussista ja ostaa uusi lippu sekä siirtää Tallinnanristeilyä myöhemmäksi kolmelta yöllä. Näin sitä oppii olemaan realistisempi matkustusaikojen ja vaihtojen suhteen.  

  Pääsin lopulta (ihka ensimmäistä kertaa) Tallinnaan jossa tarttolainen kaveri odotti satamassa. Priorisoin jälleen kerran hetkellisen mielihyvän terveyden sijaan ja söin lounaaksi mehevän ja gluteenipitoisen hampurilaisen, jossa oli jonkinlaista friteerattua bataattiraastetta sisällä. Tallinnassa oli inhottavan kylmä (kuten myös Oulussa, Torniossa, Vaasassa ja Helsingissä), mikä raskaan läppärin raahaamisen ohella teki vierailusta vähemmän miellyttävän. Vanhan kaupungin ihailun jälkeen hakuduin suojaan Vegan Inspiratsioon -kahvilaan, jossa nautin keittoa, chaita ja raakakakkua.

 

Seuraavana päivänä lensin takaisin Pariisiin, minkä ansiosta voin sanoa oleskelleeni 6 kaupungissa 6 päivän aikana. Ja kuinka ihanan lämmintä Pariisissa olikaan Suomeen ja Viroon verrattuna!