jeudi 7 janvier 2016

Porkkana-punajuurikräkkerit

Tein vaihteeksi vähän erilaisia kräkkereitä. 

Porkkana-punajuurikräkkerit

2 kuppia pellavansiemeniä (käytin siis mittana tavallista kahvikuppia)
kahden punajuuren ja muutaman porkkanan mehustamisesta jäänyt kuitu
1 sipuli hienoksi pilkottuna
(meri)vettä
mausteita (curry, pippuri, valkosipulijauhe, omenaviinietikka, paprikajauhe, tilli, juustokumina, basilika, oregano, chili)

Murskasin tällä kertaa pellavansiemenet tehosekoittimessa ennen liotusta, koska ilmeisesti kokonaisina ruuansulatus ei oikein saa sulatettua siemeniä eikä niistä siis saada hyötyjäkään.
Lisäksi käytin kräkkereihin porkkana-punajuurimehusta saadun kuidun, joka värjäsi taikinan söpön vaaleanpunaiseksi (tai no, oikeastaan se näytti ihan joltain pihvitaikinalta...).
Rouhittuja pellavansiemeniä ei tarvitse erityisemmin liottaa, mutta ehkä kannattaa silti antaa nesteen imeytyä jonkun aikaa ja lisätä sitä tarvittaessa ennen kuin levittää kräkkeritaikinan pellille. Käytin siis nesteenä suureksi osaksi merivettä, jotta sain suolaista makua. Sekoitin joukkoon mehustuskuidun sekä sipulin, minkä jälkeen jaoin taikinan kolmeen osaan, jotka maustoin eri tavalla.
 
 Sitten kuivasin 39 asteessa vaikeasti määriteltävän tuntimäärän ajan.
Koska takinassa ei tällä kertaa ollut tomaatinpaloja (nyt ei ole mikään tomaattisesonki) ja koska olin jauhanut pellavansiemet, taikina levittyi helpommin ja pysyi paremmin kasassa myös kuivaamisen jälkeen. Se myös irtosi mukavan helposti leivinpaperista. Kaiken kaikkiaan tosi hyviä kräkkereitä.
Törmäsin muuten kräkkerireseptiin, jossa taikinaa paistetaan uunissa 175 asteessa muistaakseni 10 minuutin ajan. Kuumentaminen
tietysti tuhoaa ravintoaineita jne, mutta kuumennetutkin kräkkerit on aina parempi vaihtoehto kuin viljasta tehty leipä.

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire