lundi 11 janvier 2016

Reippailua (kylmässä) ulkoilmassa

Tuli tänään ulkoiltua ihan poikkeuksellisen paljon. Nimittäin päätin kävellä pari lähijunapysäkin väliä, ja puolen tunnin reippailun jälkeen tajusin että olin lähtenyt väärään suuntaan. Ei kun käännös takasinpäin ja vaihteeksi oikeaa pysäkkiä kohti. Koko episodissa meni lopulta puolitoista tuntia. Eikä kävellessä edes tullut lämmin! Olisi kai pitänyt juosta.
Toista se oli Ranskassa, pääsin siellä puutarhatöihinkin. Me istutettiin Fafan kanssa viikunapuu, kolme viiniköynnöstä ja marjapensaita (mustaherukka, punaherukka, vadelma ja gojimarja. Kyllä, gojimarjapensas omalla pihalla!). Ja se kuoppien kaivaminen on oikeaa raatamista! Hedelmäpuut vaatii noin 80x80cm kokoisen kuopan ja pensaat jonkun puoli metriä suuntiinsa. Toivon että jooga kehittää minun käsivoimia, minun kaivamistehokkuus oli aika heikkoa Fafaan verrattuna. Tai mihin tahansa verrattuna.

Mulla on ikävä Ranskaan, täällä Helsingissä on niin kylmää ja stressaavaa. Mutta sain sentään tänään postissa uudet äidin kutomat lapaset ja veljen vaimon (eli kälyn!) kutoman pipon! Kiitos ihanat naiset :)
Pidän tänään minun uudenvuodenlupauksiin kuuluvan viikoittaisen mehupäivän. Tekee hyvää kaiken sen tosi epä-pranistisen paastonjälkeisen herkuttelun jälkeen...

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire