vendredi 11 décembre 2015

Älä tuu minua neuvomaan

Kaikki hyvin edelleen, janosta huolimatta. Kävin lopulta tänään pienen kävelyreissun ja raikkaan ilman hengittäminen tuntui taas tosi hyvältä. Välissä avaan vain ikkunan ja hengittelen. Oikeastaan olen yllättynyt etten ole tämän pahemmassa kunnossa; portaiden nouseminen on raskasta mutta hyvin jaksan kyllä kävellä ympäriinsä ja mulla on pirteä olo, pahoinvointi on ollut tosi lyhytkestoista eikä mulla ole ollut kertaakaan esim. pääkipua.
Nukahtamisvaikeus taas taitaa sittenkin johtua paastosta: eilen heräsin ennen kymmentä mutta sain unta vasta neljän jälkeen yöllä! On todella turhauttavaa pyöriä sängyssä jossain mielessä väsyneenä mutta ei kuitenkaan tarpeeksi että nukahtaisi. Musiikin kuuntelu onneksi auttaa.

Haluaisin vähän avautua yhdestä tosi ärsyttävästä asiasta. Nimittäin ihmisistä, jotka kyseenalaistaa minun valinnat ja huolehtii ja neuvoo. Esimerkki: kerroin eräälle henkilölle että olen tämän viikon kuivapaastolla, ja tämä alkoi heti kysellä että tajuanko mitä teen, suositusten mukaan pitäisi kuivapaastota korkeintaan 24 tuntia, hän ei haluaisi että joudun ambulanssilla sairaalaan ja että vahingoitan kehoani pysyvästi, blablabla. Samoin kaikilta vegaaneilta (etenkin nuorilta sellaisilta) on varmaan joskus kysytty huolestuneena että mistä saat proteiinia.
https://lizddpyoga.files.wordpress.com/2014/08/protein-cartoon71.gif
Mulle tämä on siinä mielessä egokysymys että ärsyttää kun ihmiset, jotka on minua huonommassa kunnossa ja jotka ei tiedä fysiologiasta ja esimerkiksi ihmisen luontaisesta ruokavaliosta käytännössä mitään, tulee neuvomaan minua, joka olen perehtynyt näihin asioihin aika perusteellisesti monen vuoden ajan. Samoin se, että nämä ihmiset ei pidä minua sen vertaa kypsänä että osaisin huolehtia itsestäni ja tehdä järkeviä valintoja.

Okei, tiedän että nämä neuvojat tarkoittaa hyvää ja arvostan sitä että välitetään toisen hyvinvoinnista. Siksi paras ratkaisu olisikin luultavasti olla puhumatta tällaisista "epäilyttävistä" asioista ihmisille, joilla ei ole niistä mitään tietoa. Suurin osa ihmisistä pitää viikon kuivapaastoa täysin sekopäisenä - heille itselleen tekee tiukkaa jo sekin että yksi ateria jää väliin, ja he ovat täysin virallisten ravintosuositusten dogman vallassa. Mutta mulla on (onneksi!) myös kavereita, joiden reaktio olisi esimerkiksi "ihan tosi, mahtavaa! Aion itsekin paastota huomenna" (esimerkki on tosi).
Tästä lähtien jaan oudot juttuni vain näiden jälkimmäisten kavereiden kanssa.
Ei niin että olisin mitenkään ulkonäkökeskeinen, mutta yksi paaston eduista on jatkuvasti litteä vatsa.

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire