mercredi 16 décembre 2015

Ystäväni rhassoul

Nukuin taas päiväunet tänään kun väsytti. Join puolitoista litraa laimennettua omenamehua ja vähän rypälemehua. Pääsin myös pitkästä aikaa käymään saunassa (kuivapaaston aikana ei tule kysymykseenkään tuhlata kehon nestettä hikoiluun) !

Saunasta puheen ollen, haluan kertoa mahtavasta jutusta nimeltä rhassoul. Se on savea, jota on käytetty itämaissa satoja vuosia hiusten (ja kehon) pesemiseen.
Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten vegaanileirillä, jossa jollain oli sitä mukana. Viime kesänä sitten eräs ranskalainen kaverini kehui sitä sanoen että se on mahtavaa ja että hän käyttää enää vain sitä hiustenpesuun. Kaverini vinkkasi myös nettikaupan josta minun kannattaisi ostaa sitä, ja niinpä tein tilauksen. Ja siitä lähtien kun sain rhassoulin käsiini, en ole itsekään käyttänyt mitään muuta, se toimii tosi hyvin.
Sekoitan rhassoulin veden kanssa ja samalla lisään pari pisaraa hyväntuoksuista eteeristä öljyä (esim. bergamotti). Sitten kastelen hiukset hyvin, minkä jälkeen levitän rhassoulin hiuksille mahdollisimman perusteellisesti. Annan sen vaikuttaa hoitoaineen tapaan sen aikaa kun pesen muun kehon (tai käyn saunassa) ja lopulta huuhtelen.
Ei varmaan ole tarvetta kovin tarkkaan käydä läpi syitä, miksi kannattaisi käyttää rhassoulia shampoon sijasta (asiasta löytyy tietoa vaikka googlettamalla "no poo"). Rhassoul on puhdas luonnontuote ja ravitsee hiuksia sen sijasta että myrkyttäisi kehoa ja ympäristöä kuten kemikaalicocktailit, joita shampoiksi kutsutaan. Se on myös tehokkaampaa kuin monet ekovaihtoehdot.
Tilasin rhassoulia siis Aroma-zone -nettikaupasta Ranskassa ollessani. Helsinkiin palattuani kävin läpi Ruohonjuuren ja Ekolon hyllyt, tuloksetta. Aroma-zone toimittaa kuitenkin myös Suomeen, ja jos tilaa sieltä niin suosittelen samalla tilaamaan myös esimerkiksi sisäiseen(kin) käyttöön (esim. minttujäätelöön...) tarkoitettuja eteerisiä öljyjä joita on iso valikoima edulliseen hintaan. Suomesta olen löytänyt vain ulkoiseen käyttöön tarkoitettuja öljyjä ja nekin kalliita.

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire