dimanche 13 décembre 2015

Kuivapaaston viimeinen päivä!!!

Tänään heräsin "jo" puoli kymmeneltä ja pitkästä aikaa huvitti joogata, joten joogasin. Minun voimat on palautunu jo aika hyvin, en enää käytä hissiä enkä varo rasittamasta itseäni muutenkaan. Kävin tänään kivassa joulukonsertissa ja jouluostoksilla.

Voisin viettää tuntikausia lavuaarin ääressä huuhdellen kasvoja (aloin tekemään sitä eilen, tuntuu hyvältä myös) ja suuta. Tosi koukuttavaa. Tuntuu myös että kylmä vesi tekee hyvää iholle. Olen muuten tyytyväinen siitä, että minun iho on paaston aikana mennyt vain parempaan suuntaan; vähän pelkäsin että kuona-aineet alkaisi tulla ulos sitäkin kautta ja naama olisi täynnä näppylöitä.
Mutta sen sijaan tuli eilen pieni yllätys kun mulla alkoi menkat - kaksi viikkoa etuajassa! Luulen että keho nimenomaan hyödyntää senkin uloskäynnin kuonan poistamiseksi, ja hyvä niin.

Tuntuu kuin pienenä päivää ennen jouluaattoa! Lasken tunteja ensimmäisen vesilasilliseen. Pitää malttaa aloittaa pikkuhiljaa. Mietin vaan vieläkin että juonko heti keskiyön jälkeen vai odotanko aamuun.

Taidan alkaa tekstittää seuraavaa videota ajan kuluttamiseksi.

Ensi viikon kuvioista juttua huomenna... Terra incognita jatkuu!

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire