dimanche 27 décembre 2015

Terveisiä lentokentältä

Kävipä niin ikävästi että nukuin pommiin (ilmeisesti unet onnibussissa ei ollu ihan riittävät...) ja myöhästyin nipin napin lennolta. Vaihdoin sitten lipun huomiselle ja jäin kentälle hengailemaan koska en viitsi mennä kotiin ja tulla takas viiden jälkeen aamulla ja keksin kyllä tarpeeksi tekemistä täällä etten tylsisty kuoliaaksi. Sain esimerkiksi kotitentin viimein valmiiksi ja lähetettyä tarkastettavaksi!

Tänään on viimeinen paastopäivä, jee! Ostin täältä automaatista pullon lähdevettä ja omenatäysmehua ja sekoitin ne keskenään. Myöhemmin ostin vielä appelsiinimehua ja löysin sattumoisin vessan jossa sai hanasta kylmää vettä, niin laimensin mehun sillä.

Mulle on aika selvää ettei minusta tämän prosessin myötä kehkeytynyt täysiaikaista pranistia. Ymmärtääkseni idea pranismissa on se, ettei henkilö tee mitään uhrauksia, vaan hän ei vain koe mitään tarvetta syödä eikä juoda fyysistä ravintoa. Minun tapauksessa kyse olisi vastentahtoisesta ruuasta luopumisesta. Siksi uskon etten ole vielä valmis pranismiin. Sen sijaan voisin kokeilla esimerkiksi kerran päivässä syömistä kuten Fafa on nyt tehnyt jo jonkun aikaa, tai harvemminkin. Katsotaan.

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire