jeudi 10 décembre 2015

Kuivapaaston puolessa välissä; marjasorbettipiirakka

Puolessa välissä ollaan. Eilen mietin rasitanko itseäni liikaa, ja taisin saada siihen tänään vastauksen. Jouduin nimittäin lähtemään kotiin kesken luennon, kun pöydän ääressä istuminen tuntui ylivoimaiselta ponnistukselta ja mulla oli myös pahoinvointia. Ja lähdin just oikeaan aikaan, koska matkalla hissiä kohti (paaston aikana hisseistä on tullut minun hyviä ystäviä) piti juosta vessaan oksentamaan. Sen jälkeen pahoinvointia ei ole tänään ollutkaan.

Päätin sitten jäädä kokonaan pois huomiselta luennolta, joka on onneksi myös tämän vuoden viimeinen. Voisi siis sanoa että olen joululomalla! ...harmi vain että gradu ei kirjoita itseään eikä sille ole edes rajattomasti aikaa.

Onpa kyllä tosi ärsyttävää kun on hikka eikä voi juoda vettä sen lopettamiseksi.

Olin tänään superluova ja askartelin, tosin en voi vielä kertoa mitä! Liittyy jouluun...
 Tässä vielä pieni resepti herkkuun, jota tein just ennen mehupaastoa:

Marjasorbettipiirakka

-pehmeitä taateleita
-liotettuja manteleita/pekaanipähkinöitä/muita pähkinöitä
-karobjauhetta

-haluamiasi pakastemarjoja

Pohja: sekoita keskenään monitoimikoneessa sopiva määrä (heh) taateleita, pähkinöitä ja karobia. Painele piirakka-astiaan (periaatteessa mikä tahansa lautanen käy).

Päällinen: sekoita monitoimikoneessa pakastemarjoja ja taateleita tasaiseksi massaksi. Levitä pohjan päälle.

Nauti heti!
On tietysti mahdollista myös tehdä pelkkää sorbettia: tosi helppo ja nopea tehdä (kaksi ainesosaa!) ja aivan ihanaa. Huom. makeutta voi saädellä taatelien määrällä.

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire